Suomalainen elokuvakulttuuri, onko sitä?
Digivideo
Suomalainen elokuvakulttuuri on ollut viime vuosina kovinkin heikosti edustettuna. Elokuvateattereissa on nähty vain lasten- ja draamaelokuvia. Elokuvantekijöiden keskustelupalstoilla on käyty kiivasta keskustelua “action- ja kauhuscenen” rakentamisesta myös Suomeen. Rahoituksen puutteessa kokoillanelokuvien tekeminen on kovin vaikeaa, tosin ei mahdotonta. Tästä hyvänä esimerkkinä Star Wreck, joka on tehty vuokrakameroilla ja muilla vuokratarvikkeilla. Elokuva on saanut paljon mainetta jopa Suomen rajojen ulkopuolella. Finnfilms.net -sivuille ilmestyy yleensä kerran kuukaudessa, jokin “nolla-budjetilla” tehty elokuva. Olen usein miettinyt, kuinka hyviä näistä elokuvista olisi saanut esimerkiksi 5000e avustuksella.
Rahoituksen puuttuessa syntyy kierre, josta on hyvin vaikea päästä pois. Ilman rahoitusta ei voi kouluttaa lisää osaavia kuvaaja, valomiehiä, äänimiehiä tai ohjaajia. Ilman tunnettavuutta on vaikea saada tuottajaa mukaan ja siten rahaa osaaviin tekijöihin. Vaikka olisikin osaavat tekijät jo omasta takaa, on vaikea saada tuotoksiaan suurempaan levitykseen. Onneksi muutama yritys levittää näitä pienempiä elokuvia. Äskettäin tuli puheeksi foorumilla, kuinka eräs elokuvatiimi oli koonnut 10 jäsentä käsikirjoitustiimiin ja vienyt valmiin käsikirjoituksen tuottajalle. Tuottaja oli nauranut päin naamaa ja sanonut, ettei pysty avustamaan “kehnon rahatilanteen takia”.
Suomi on pullollaan halukkaita tekijöitä, valitettavasti monien pitää kustantaa omaakin elämäänsä eikä miinukselle jääviä elokuvia voi tehdä loputtomiin. Jokin aika sitten MOTissa oli aiheena juuri samainen suomalainen elokuvakulttuuri ja se miten voi olla mahdollista, että rahoituksen saanti on näinkin vaikeaa. Auli Mantila totesi ohjelmassa, “Media on seksikäs ala, ja elokuva medioista seksikkäin. Ei ihme, että työ elokuva-, tv- tai ylipäätään media-alalla on niin monen nuoren unelma.” Media-alalla on tällä hetkellä niin täyttä, että kun jostakin laitoksesta valmistuu 30, on työpaikkoja vain kahdelle. Mihin elokuva- ja media-alan rahoitus menee? Luultavasti taas 5 miljoonaa on käytetty sen ratkaisuun, onko Suomessa enemmän ylä- vai alamäkiä. “Tänä keväänä valmistuvat uudet media-ammattilaiset voivat lohduttautua sillä, että pahin on kuitenkin vasta edessä.“
Miikka Värri
Edellä ollut Miikan kirjoitus on asiaa. Mutta ei kokonaistilanne.
Hän kirjoittaa ammattimaisen elokuvan näkökulmasta.
Suomessa on ammattimaisten (= pitkien teatterielokuvien) tekijöiden lisäksi paljon muitakin elokuvantekijöitä.
Ensinnäkin ammattimainen lyhytelokuvatuotanto ja esimerkiksi televisiolle ohjelmia tekeviä yritykset. Monet näistä kuuluvat Satu ry:hyn ja heidän web-sivujen mukaan (http://www.satu.fi/ ) näitä firmoja on Suomessa yli 100 kpl.
Nämä firmat tekevät myös paljon mainoselokuvia (= mainoksia televisioon ja elokuvateattereihin). He myös tekevät paljon elokuvia yrityksille (yritysesittelyitä, tuote-esittelyitä jne).
Toinen iso elokuvia tekevä ryhmä on "pientuottajat". En tiedä, mikä olisi näille oikea kuvaava nimi. Kysymys on yksittäisistä henkilöistä ja tiimeistä ja yhdistyksistä sekä esimerkiksi kunnan mediapajoista, jotka tekevät paljon elokuvatöitä. Tähän voisi lukea myös mukaan noin 64 alan oppilaitosta, mitkä tekevät myös elokuvia tilauksesta ulkopuolisille. Nämä eivät tyypillisesti kuulu jäseninä Satu ry:hyn.
He tekevät tuotantoja alkaen häätapahtuman videoinnista aina mainoksiin ja erilaisiin tilaustöihin. Esimerkiksi Joensuun historiallisten talojen kuvaaminen videolle ja niissä asuneiden henkilöjen dokumentointi.
Mutta Miika on oikeassa siinä, että tietojeni mukaan Suomessa koulutetaan vuosittain noin 3000 medialan työntekijää, kun vuosittainen tarve olisi noin 200:lle uudelle tekijälle.
Sitten on vielä "harrastelijoiden" elokuvien tekeminen. Suomessa on jo yli 250.000 videokameraa ostettuna. Valtaosa on näistä tavallisten perheitten käytössä. Niillä kuvataan perheen normaalia eloa ja huippuhetkiä.
Monet näistä harrastelijoista tekevät myös vakavaa elokuvatuotantoa. Monet heidän elokuvat ovat päässeet jo televisioon esitettäväksi. Eli niiden laatu on "ammattimaista tasoa" vaikka tekijä ei saa siitä päätoimista elantoaan. Se on siis tekijälle enemmän harrastus.
FVL järjestää tällaisten elokuvien vuosittaiset SM tason kilpailut. Vuonna 2006 elokuvia oli kilpailussa kolmattakymmentä mukana. Parhaat olivat "valmiita televisiossa esitettäviksi".
FVL vie näitä parhaita elokuvia maailmalle MM-tason elokuvakilpailuihin. Vuonna 2005 Suomi sain kaksi MM-pronssimitalia näillä elokuvilla. Tämä kertoo, että nämä suomalaisten "harrastelijoiden" tekemät elokuvat ovat laadultaan maailman huipputasoa. Aikaisempina vuosina Suomeen on saatu jopa kultamitaleita näistä MM-tason UNICA kilpailuista.
(Kirjoitti Lauri Hirvonen pj., FVL, http://www.fvl.fi Filmi- ja Videokuvaajien Liitto, )
